Ainakun olen kehunut, että päivitän hyvin blogiani..ni siiten se jää..eilen olin kirjoittanut jo tiistain treenit kokonaan, kunnes tuli vieraita ja unohdin tallentaa....Se siitä sitten..Joten pikakelauksena.

Sylvi:

Tiistaina treenattiin eka päivällä Outin kanssa meidän etupihan hiekkakentällä ja sitten illalla Satun treenissä. Ihan sika kuuma päivä oli sekin, huh hu..

Seuraamisessa olen nyt tyytynyt päänasentoon, mikä on jo olemassa ( Satu kyl ei näyttänyt kovin tyytyväiseltä...) Satun kanssa katsottiin sivuaskelia..Nyt tiedän kuinka ne teen. lisäksi peruutus täytyy opettaa erikseen. Hienosäätöä.

Tunnarissa mentiin sen verran eteenpäin, että kielletään nyt niistä vieraiden nostoista, pitää olla ihan sika nopea..Sylvi siis osaa, muttei viitsi..nyt pitää siis tässäkin ruveta koiran tekee itse työt. Eilen kotona otin ja huh hu oli kyllä ihan tosi rankkaa pitää ittesä kasassa. Mutta onnistuin kahdesti?

Annen kanssa sovittiin, että treenataan jokapäivä tunnari ja kake..ja näin olen nyt sitten jo yhden päivän ajan tehnyt. Kakeissa palkka muuttui meillä palloksi..lisäksi "hissitreeniä" on paljon.

Merkkiä täytyy parantaa ja ruudun paikka vaaditaan oikein, senkin Syy osaa. Tiukalla linjalla siis, mutta ainakin koira on alkanut yrittämään enemmän.

Hyvä mieli parempi treeni, Syy on kyllä edelleen niin mun koira.

Neiti Näpsä:

Taitaa saada oman blogin...tää menee jotenkin niin sekavaksi.

Tiistaina otettiin jälki ja treeni Outin kanssa. Jälki taas tosi hyvä ja loppu Näpsän mielestä kesken!

Meidän hiekkakentällä perusasentoa, kontaktia, maahanmenoa ja leikkiä..Luoksetulo super! On se kyllä niin söpö..Treenin aikana Outin lapset pyörivät kentällä ja ei tuntunut Näpsää haittaavan. Sagakin sanoi, että "Hei, se ei enää pelkää meitä" Juu ei, Mökkijuhannus teki pennulle hyvää.

Satun treenien aikaan Näpsä oli pääsääntöisesti häkissä nukkumassa (tässä se on ainaskin vielä erityisen pätevä!) Mutta kahdesti otin se treenaamaan samaanaikaan, kun joku toinen treenas. Keskittyy tosi kivasti ja tarjoaa itse kontaktia. Molemmilla kerroilla leikki, vaikka ihmisiä pyöri ympärillä..Eniten häiritsee toisten koirien haukkuminen...mutta silloinkin pystyy ajoittain ihan kivasti leikkimään. Näps on kyllä tosi vieraskorea ja käyttäytyy tooosi aikuismaisesti uusissa paikoissa...suorastaan pikkuvanha.

Keskiviikon pentu lepäsi saattoi olla kipeä, sillä vikisi..jota ei yleensä tee + oli ihan sikakuuma..Jouduttiin käymään hakee silmään lääkettä, kun tulehdus paheni...Onneksi silmä näyttää jo paremmalta. Eilen jo melkein uitiin..Loppuilta olikin pelkkää rallia kukkapenkistä toiseen...Niin ja kynnet on leikattu nyt x 2..Ei ongelmaa.

Tänään ajattelin illalla treenailla taas pentua..Pitäisi ottaa ainakin merkki ja kosketusalusta mukaan ohjelmaan..Naksutellakkii pitäs..Täytynee treenata sisällä, ku ulkona on liian kuuma.

On se vaan niin sulonen..oi voi..kumpa en lellisi sitä pilalle...