Haku-porukan tottis treenit suunnistaja puiston kentällä, ihan pirun kylymä!

Syyllä eka kontaktia häiriössä, teki hyvin..Jannan maahanmeno käsky oli paha ja sitä usko muutaman kerran, muutoin yllättävän kivasti. sai narun palkaksi. Toistoja ainaski kolme.

Juoksusta maahan meno, parannusta tapahtunut, vieläkin vartaloapu on iso.

Juoksusta seisominen, siirtyy hiukka sivulle, en ajatellut puuttua tähän ainakaan toistaiseksi. Juoksentelin ympäriinsä ja palasin sivulle palkaa, muutaman kerran lähti vastaan, muutoin ok. Lisäksi otin pentu tyylin, et pallo pysähdyksestä taakse, oli hiukka ihmeissään..hi!

Nouto kaksi kiloisella, eka heitto huono,mut nouto meni hyvin. Harjoittelin heittoa ja karkas kapulan perään, sain kuitenkin pysäytettyä ennenkuin saavutti päälle tippuvan jättikapulan. Uusi heitto ja päästi ääntä ennen kapulan nostoa, joten en antanu hakee. Uudestaan ja nyt oli hiljaa.

este, ok muutoin mut takas tullessa otti hypystä hippaa..en jääny hinkkaa kun kerta oli hiljaa.

A: lla lähtiessä ääntä, komensi ja hiljeni, muutoin ok.

Eteenmeno, lähti hiukka sivuun, en tiedä miksi, mutta korjasi hionosti nähdessään maailman hienoimman pallonsa.

Kaikin puolin kiva treeni, Syy oli elementissään..ehkä liikakin, kun tuppas antaa ääntä...mut jäi hyvä mieli treenissä, joteskin oli sellasta tekemisen makua...tai ainakin itselle tuli lämmin.