Oltiin viime viikko eteläsuomessa ja Sylvi pääsi tapaamaan sukulaisiaan ja sulhastaan, ja minä ihania kamuja, voi jee, et oli kyllä mukava reissu..vaikka koti on kyllä maailman paras paikka. Sylvi oli ihan sika väsyny perjantai iltana. Laumakoirana oleminen on kovvoo hommoo ihanalle siniselle, etenkin kun kaikkien kanssa pitää juosta, leikkiä ja kytätä kaikki lenkit.

Maanantaina käytiin Vantaalla treenamassa tokoa. Paikalla oli meidän lisäksi Nea & Nasu, Anita & Ilona (Manun tytär) ja Sanna & pojat & Alli. Treenattiin Hakunilan koulun parkkiksella, ja keli oli ihan kaamee, vettä tuli ja tuuli tosi kylmästi. Alli ja Ilona treenas yhtäaikaa, samoin Sylvi ja Nasu. Allia seurasin enemmän kuin Ilonaa ja ihanaa oli huomata, kuinkahipi  hiljaa se tekee kaiken. Wau!

Sylvillä eka seuraamista, paikka ihan ok.  Sitten ruutu, josta olin varma, ettei löydä, kun on uusi kenttä, mut vielä mitä..hyvin löyty ja paikka oli hyvä. Palkkailin lisäksi merkiltä.

Seisominen, muistutin ennen ottoa itse eteen kääntymällä, mikä liike vuorossa. Onnistu, pitkästä aikaa ekallaja  kävely vauhdilla.

Kapulan nostoja, uskaltauduin jopa lähettää hiukka merkille, kun oli niin hyvä. Merkille ei tosin ois millään malttanu mennä, mut tosi hyvä edistysaskel ainakin omasta mielestä...ja kapulatkin oli kauempana.

Tunnari, rivi Sanna vei vieraat ja ite oman. Hiukka liikaa intoa, mut ei nostanu vieraita ja haisteli hyvin. Naksutin, kun nosti oman. Hyvä hyvä..vieras paikka ja vieraat ihmiset..ei ahistunu olleskaan.

Kaket, näissä olin ite hyvä...ei edistystä.

Luoksetulo, taisin ottaa kolme, kun en ollu vauhtiin tyytyväinen, ennakoi pysäytyksiä. pöh.

Sitten juoksentelua, jonka ois kyl voinu jättää ottamatta, ku rupes hakeutuu ruutuun vas. sivulta..

Ossi ja Manu treenas vielä yksitellen. On ne kyl niin samaa sukua...Ossilla oli mun mielestä tosi paljon ilmeitä, joista tuli Piisku mieleen. Ihanat pojat. Harmi kun en nähny Nasun treenejä :(

_________________________________________________________________________________________________________

Tänään sitten perinteiset hakut ja agilityt, kuten sunnuntaihin kuuluu.

Maastot y-risteyksessä, pakkasta -7 ja ihan kiva keli kaikin puolin. Maastoja alkaa olla aika vähän, kun lumen vuoksi autoja ei oikein saa mihiskään. Onneksi vielä on sen verran vähän lunta, ettei mee kahluu hommiin ja Piiskukin voi olla mukana tallaamassa. Piiskulla olikin tänään mukava herrasmies Petteri seuramiehenä.  Sylvi oli taas ihan umpi jäässä, kun sen vuoro oli, vaikka oli takkia ja peittoo jms. ..Täytyy yrittää vuorata sen häkki joteskin..

Tarkoitus oli treenata tyhjiä ja maalimiehille irtorullat, viime kertaisen valeilmaisun jälkeen. Molempiin etukulmiin maalimiehet. Kaikki ok, kuin oppikirjasta. sitten tyhjä vasemmalle ja toinen oikealle, molemmat ok. Kolmas tyhjä ok, nelosella lähti vinoon kahdesti ja laitoin siis kolme kertaa alueelle, oli kyl ihan sillä ilmeellä, et "idiootti Paula, ei täällä ketään ole. " Kolmas lähetys oli kuiteskin hieno joten nou hätä. Sitten viel vasemmalle puolelle tyhjälle, joka ok. Takakulmaan pakeneva, jolla Syy oli ihan sika nopee niin mennessä kuin rullaa tuodessa, oli varmaan varma, et se on vika, kun oli pakeneva..mut lähti kuitenkin ihan innoissaan vielä toisen puolen takakulmaankin. Varsin onnistunut treeni, eikä irtorullatkaan tuottanut ongelmaa.

Agilityssä oli sitten ns. "toiveiden ilta" Luvassa oli siis putkeen irtomista ns. väärältä puolelta, joka on meille tosi vaikea ja tätä mun pitääkin käydä treenamassa lisää kunhan saan avustajan matkaan. Sitten treenattiin takaa leikkauksia, jotka eivät enää onneksi olleet niin vaikeita, kun joskus aikaisemmin.. Ihan eri kohta radasta tulikin yllättävän vaikeaksi ja Syy meni ihan omaa rataa..liekko tuo irtiamistreeni alussa antanut sille lisää itsevarmuutta. Täytyy vaan muistaa pitää se oma käsi alempana näissä kurveissa.