Loma loppuu ens viikonlopun jälkeen ja paluu arkeen häämöttää hyvinkin lähellä. Ollaan tosissaan pidetty lomaa, kun on ollut niin kovat helteet. Paettiin mökille ja siellä oltiin hotspottiin saakka. Piisku neitin turkki ei ehtinyt varmasti viikkoon kunnolla kuivua ja hotspottihan siitä tuli. Nyt on sitten ehkä kaunein bc ikuna, kun karvat on mukavasti ajeltu.  Mökillä otettiin ihan pikkasen tottista ja ne treenit oli helppoja ja mänt hyvin. Sit tällä viikolla on alettu kunnolla taasen treenailla.

Maanantain agility treeneissä päätin kurittaa itseäni ja juosta oikein täysiii, ku oli menny kolme päivää törpötellessä Ilosaaressa. Treenattiin hyppyrataa, joka tuntu oikein kivalle. Hienosti mänt eka kierros ja Tarjakaan ei huudellu, et juokse kovempaa...Vauhdistako lie johtui, mutta Syy kompuroi okserilla ja tuli naamalleen alas, ilmeisen pahan näköisesti yleisön kiljahduksista päätellen. Suu täynnä hiekkaa,kaikki hampaat tallella, mutta eilen huomasin et suussa on mustelmia, alahuuli turvonnut ja karvat lähtenyt alaleuasta..Voi raukkaa, kyllä se agility on vaan vaarallinen laji. Oikein kivat treenit, pujottelua pitäs harjotella toiselta puolelta ja kisoihinkin tekisi jo mieli.

Keskiviikkona vierailin Varkaudessa ja kävin aamulla treenaamassa yksin tokoa kentällä ja illalla oli luvassa haku-treenit.

Toko:

Seuraamisessa otin aloituksia ja paljon pysähdyksiä, hyvin lyhyt pätkä siis. ihan ok.

Idarin liikkeet, pelkät liikkeet ja suora nami palkka, hyvät..tai syyn näköiset. Olen ihan tyytyväinen-

Piiiitkä suora luoksetulo kentän päästä päähän ja siitä pallo. Vauhtia oli lisää, matkasta johtuen.

Metalli, hyppy oli kadonnut kentältä joten otin tasamaana vieraalla ja kippas kappas oli hiljaa ja muutoinkin teki sen hyvin. :) naksua ja palloa siitä.

Kaket, tekniikka..sujuu jo paremmin, ehkä..Kaket on kyl kamalaa puurtamista..Plaah.

Tunnari: Paljon vieraita kapuloita ja oma, Toi ekat kaksi kertaa väärän, ei haistellu olleskaa vaikka kävin välillä näprimässä omaa, sen siitä saa kun menee keskeneräisellä koiralla kokeeseen. No sit oma ja otin viel uudestaan ja sittenkin haisteli hyvin, täytynee taas ottaa niitä " hajun tunnistus" treenejä.

Sitte merkkiä pallolla (päätin, et pallo on jatkossa "aina" takana, et saan siihen hyvän vauhdin..) ja lopuksi kertasin ohjatun suunnat pallolla ja otin oikealta kapulan tuontia. Kapula oli reilusti oikealla ja etäisyydeltä lähellä. Eka syy oli ihan sekasin ja jouduin yhdistää nouto käskyn suuntaan. (pyrki tulee merkiltä eteen jne.) Sain kuitenkin menee sen kapulalle ja vapautin heti, kun lähti tuomaan kapulaa. Tähän liikkeeseen pitää kyl kysyy viisaammalta neuvoo, en ossoo.

Sit viel pallo merkiltä ja se oli siinä. Ihan kiva fiilis jäi.

Hakuilut: Varkaudessa, lämpöö noin 24, tuulta ei juuri olleskaa. Maasto sellanen kiva harju, keskilinja harjun päällä, joka suuntaan siis alamäkee, josta näki kivasti koiran työskentelyn. Tarkoitus oli treenata vauhtia ja intoa, sekä nopeampia lähetyksiä k.linjalta. Eka mm. vietiin yhdessä metsään ja jätettiin sinne (ns. mielikuva treeni) Hyvä into, en puuttunut, vaikka meni  sit sitä reittiä jota oltiin viety. Sieltä mm tuo pois ja kutsuin k.linjalle, josta suoraan tyhjälle. Eka Syy oli ihan ihmeiseen, et mitä joko saa lähtee ja sitte lähti hienolle tyhjälle pistolle...Siitä kutsu klinjalle ja toka mm ihan lähellä, tämäkin lähetys sujui jouhevasti ja lähtö/löytö oli nopea. Myös kakkoselta suorapalkka ja kutsuin k-linjalle, josta suoraan toiselle puolella karkuun juoksevan mm perään. Kovaa muutes juoksi Minna, Ihan sprintteri ainesta sanon mä..Sieltä myös suorapalkka. Treeni meni mielestäni hyvin ja toivottavasti ( ainakin siltä vaikutti) palveli tarkoitusta. Ensi treenissä ajattelin sitte ottaa taas ilmasuja, ku niitä ei oo ollu ihan äske.

Oikein mukava treenipäivä takana, mieli vaan hiukka allapäin Katin Muskan pois nukkumisesta. Katille iso halaus isossa surussa. Muska oli ihana sheltti, joka vihasi röyhelöitä! Pehmeitä pilviä Muskalle.