Haku-porukan tottistreeneissä ei ollut muita kuin minä ja Virpi. Virpi treenas ekana toisen oman koiransa jä mä siinä välissä.

Seuraamista otin patukka kainalossa ja pääpysyi hyvin. Osasi hypätä leluun, todisteena mustelma kainalossa.

Istuminen sika hyvä, jopa seuraaminen oli hyvää.

Maahanmeno ok..Eteen tulee joteskin nyt pikkasen vinoon, näitä täytyy treenata. Himmaili vauhdissa lopussa, mut tokalla oli jo loppuun saakka hyvä vauhti. Tästä sai patukan palkaksi.

Seisomista takapalkalla ja niin, että mun juoksu vauhti on hitaampi ja käännyn koiran eteen varmistamaan, ettei ota sivuaskelia. Muutama palkitsemisen arvoinen suoritus saatiin kasaa.

Tasamaa nouto, tänään kaksi kiloinen painoi Sylvistä liikaa, mutta sai tuotua perille saakka. En jääny hankaa.

Hyppy oli nurmalle, joten treenattiin sillä alustalla. Tässä olen sallinut ynähdyksen hypyssä, koska se on oikeesti niin korkea, mut kippas..alkaa ääni levitä myös aalle. Aalle keskeytin yhden menon äänen takia ja loput olikin hiljaa.

Eteenmeno huikee. Sai multa super kuningaspallonsa.

Virpi innosti viel ottaa esineitä kentän takana ohuessa koivikossa. Alue noin 50m syvä ja 10m kapea. Esineet oli Virpin ja käyneet Idon suussa. Virpi vei esineet niin, että Sylvi näki ja kiljui innosta. Ennen lähetystä rauhoittelin sitä syöttämällä nameja. Tuuli tosi kovaa alueen vasemmalta laidalta. Hienosti haki tuulen alle ja nosteli kaikki esineet..Ei oo pitkilleen tehny näin hyvin. Haisteli ja keskittyi. Palkaksi kahelta ekalta nameja ja vikalta patukka. Jee, jee..Hyvä treeni. Kiitos Virpille.